sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Testissä kuorintasukat

Kroonisesti karheista kantapäistä kärsivänä päätin koettaa happokuorintaa jaloille. Ostin nämä Prismasta, olivat aavistuksen halvemmat kuin Salvequickin vastaavat. Nämä sisältävät salisyylihappoa, eli eivät sovi ASA-allergikolle.
Sukat jalkaan, 90min odottelua sukat jalassa (harmi ettei tänään tullut futista telkusta) ja sitten huuhtelu. 3-4 päivän päästä pitäisi alkaa kuollut iho irtoamaan. Kaikenkaikkiaan 10 päivää prosessi kestää.

Juuri nyt jalat tuntuvat samalla tavalla pehmoisilta kuin hyvän jalkakylvyn jälkeen. Saa nähdä millaista tulosta tulee. I'll keep you posted. ;-)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Uudet tuulet

Edellisestä postauksesta on näemmä vähän yli vuosi aikaa :$
No sen vuoden aikana treenasin M&M kuntotalolla 1-3 kertaa viikossa. Parillakin eri Fitfarmin nettivalmennusohjeella. Tulosta tuli jonkin verran, mutta ylläpito jäi pienen karvapallon jalkoihin.
Eli juhannuksen aikaan meille muutti Suomenlapinkoira nimeltä Alpo (Namilon Lapin Ukko). Eli nykyään tulee tehtyä kävelylenkkejä useampi päivässä.

Irtisanoin M&M jäsenyyden vuoden jäsenyyden täytyttyä, kun pennun kanssa meni aikaa kuitenkin sen verran. En halunnut maksaa jäsenyydestä jota en ehdi käyttämään.

Mutta kuitenkin polte salille jäi kytetään. Ja halu saada tekemiselle tukea eri tavalla kuin nettivalmennuksista saa. Siispä päätin ostaa Fitfarmin vuosivalmennuksen! Ensitapaaminen valmentajan kanssa on ensi tiistaina. Saan ravinto-ohjeet ja treeniohjelman ja ne käydään läpi. Täältä voi lukea vähän mitä valmennukseen kuuluu.

:-) hiukkasen jo jännittää