maanantai 27. lokakuuta 2014

Treeni kulkee

Lokakuun alussa päätin vaihtaa Spartan Sport centerin toiminnalliset M&M Kuntotalon salitreeniin. Halpaa se ei ole, mutta kahden salin sijainnit olivat niin houkuttelevat, että vaihdoin treenipaikkaa. M&M Koulukatu on työpaikan vieressä ja sinne on näppärä mennä heti töiden jälkeen. Toinen on Kalevantiellä suht lähellä kotia. Vielä en ole sinne ehtinyt, kun tuo heti töiden jälkeen treenaaminen on sopinut aikatauluun parhaiten. Eikä tule sitten sitä lähtemisen vaikeutta jos kävisi kotina välillä.

Isona bonuksena sain PT -opiskelijan tekemän treeniohjelmaa, josta ei tarvinnut maksaa mitään. Kyllähän mä olisin itse osannut sarjat koostaa (ehkä?), mutta nyt joku teki sen mun puolesta ja katsoi niille laitteille vielä tekniikat kuntoon

Nyt olen käynyt kahdesti viikossa tekemässä salitreenin ja sitten vielä futista päälle. Vaikka paino ei kauheasti ole pudonnut, niin tuntuu että jaloissa alkaa olla enemmän vauhtia. Tietysti muutos oikeasti on hidasta,  mutta tavoitteena onkin ensi kesän futiskausi, että jaksaisi painaa hyrränä hyökkäyksessä pidempään.

Että semmoista tällä kertaa.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kaikenlaista höpötystä

Minä, joka olen sellainen blogien suurkuluttaja, en vain saa aikaiseksi päivittää tätä omaa blogia. Hyi, hyi mua. Täytyykin koettaa josko sais tän bloggerin fiksusti tuohon mun uudehkoon Sonyn Xperia-puhelimeen... Jos vaik sais kuvia sillä näppästi blogiin napsittua, niin saisi tuon päivitystahdin nopeammaksi. Nyt näyttää edellisestä postauksesta olevan aikaa miltei 5kk.

Tänään on koristeltu kotia Ainon kaverisynttäreitä varten. Likan synttärit kun ovat aina syysloman tienoilla, niin kaverit kaikkoavat reissuun, niin parempi pitää vähän jälkijättöisesti. Teemana on siis Halloween näin lokakuun lopussa kun ollaan. Hämiksen seitit on viritetty ja pääkalloja on siellä täällä. Täytyy huomenna napsia kuvia koristeista samalla kun kuvaa juhlijatkin.

Pari reissua on tiedossa tässä. Jo reilun kuukauden päästä, marras-joulukuun vaihteessa, olen lähdössä MUSCOF (Manchester United Supporters Club Of Finland) -porukan kanssa Manchesteriin. Tiedossa kaksi ottelua Old Traffordilla ja varmaan shoppailua isoissa kauppakeskuksissa.

Sitten hiihtolomalla, eli vasta viikolla 8, mennään perheen kanssa Rukalle. Mökki varattiin justiin ja nyt sitten kattellaan missä sitä lapset ja mies opettelis laskemaan mäkeä suksilla tai laudalla. Tuskin itsekään kauheasti vasta-alkajasta eroan, kun viimeksi vissiin vuonna 2000 olen rinteessä ollut.

En oikein tiedä kummasta reissusta olen enemmän innoissani!!

perjantai 30. toukokuuta 2014

Hupsistakeikkaa

Blogitauko on venynyt ja venynyt, kun tuntuu että mitään sanottavaa ei ole... Itse kun lukee enimmäkseen sellaisia "super"blogeja, niin omat tavisjutut ei tunnu kirjoittamisen arvoisilta. Vaikka eihän se toki niin ole.

Edellinen postaus käsitteli Superdieettiä. Noh, se meni miten kuten, ihan loppuun asti en sitä jaksanut, kun energiatasot alkoi olla ihan nollassa. Tulostettujen ruokaohjeiden mukaan neljännelle viikolle ainakin pääsin. Nesteet lähti kropasta, mutta muuten ei kauheasti tulosta tullut. 

Tässä keväällä on tullut treenaustauko. En tiedä sitten johtuiko siitepölystä vai mistä, mutta niin järkyttävä väsymys vaivasi, etten voinut kuvitella lähteväni salille. Sitten oli reissua sinne ja tänne ja sitten yhtäkkiä kynnys lähteä salille olikin jo korkea.

Nyt sitten huomenna aion mennä aamupäivällä kahvakuulatunnille. Vähän jännään mitä olkapääni sanoo asiasta, se kun on hiukan oirehtinut ihan futistreeneissäkin. Maalivahti kun olen, ja palloa viskon tuolla oikealla kädellä...

Ja niin, tuossa tiistaina tuli kuluneeksi vuosi rintojen pienennyksestä! En voisi olla tyytyväisempi kokoon ja muutenkin siihen että lähdin leikkaukseen. On urheilu ja oleminen muutenkin mukavampaa pienemmällä varustuksella.

Suunnitelmissa on palata ainakin osittain Superdieetin kaltaiseen ruokavalioon ja treenaamisen pariin sekä salilla että kotona. Kotona aloittelen Facebookissa vastaan tulleella 30 päivän vatsalihas-haasteella. Alkaa sunnuntaina.

Ostin luultavasti tähän asti kalleimman rasvan itselleni tuossa pari viikkoa sitten. Lancomen DreamTone voiteen. Se kovasti lupaa vaalentaa pigmenttiläiskiä kasvoilta. Ja niitähän mulla on tuossa ylähuulen päällä, näyttää ihan viiksiltä tietyssä valossa :/  Vajaan kahden viikon käytön jälkeen uskaltaisin sanoa, että pientä vaalentumista on havaittavissa.

Oltiin joukkueen kanssa Mallorcalla futisturnauksessa ja hirmu hauskaa oli. Itseasiassa ostin sen rasvan Palmasta, oli aavistuksen halvempi kuin mitä Suomessa olin törmännyt. Alla kuvan turnauksen päätösbileistä, varmaan ei jää epäselväksi mikä oli teema :D 

niin ja sijoituskin oli kolmas!


Tämä oli tämmöinen pulinapostaus. Like it or not.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Superdieetti-kuulumisia

Nopeasti ja ytimekkäästi kera kuvan:

Vasen reuna lähtötilanne 5.1. Ja oikea reuna kolmen viikon dieetin jälkeen. Maanantaina alkaa jo vko 5, eli toiseksi viimeinen. Maanantaiaamuna taas puntarille, vaikka vaakalukema ei kyllä tätäkään muutosta näytä juurikaan.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ja kohta mennään!

Lähtökohta 5.1.-14 illalla ennen Superdieetin alkua:



On perkele kumma jos ei tuo pelastusrengas saa kohta kyytiä!!!